Pitkästä aikaa!

Täällä taas! Enpä ole ehtinyt kirjottelemaan aikoihin. Kesäkin jo melkein hujahtanut ohi ja syksy kolkuttelee kohta ovella. Kesä on hurahtanut tosi nopeasti ja koko ajan vaan miettinyt, että mihin nämä viikot katoaa. Syyskuun alussa minä palaan takaisin työelämään ja Mikael menee päiväkotiin, hui. On alkanut tätä mamia jo hieman jännittää, että kuinka se arki alkaa meillä rullaamaan ja kuinka tuo meidän pieni mies sopeutuu päiväkotiin. Samalla kuitenkin odotan innolla töihin menoa, sillä täytyy myöntää, että niin paljon kuin poikaamme rakastankin, niin kaipaan jo kovasti muutakin haastetta ja sisältöä elämään, kuin lapsen ja kodin hoitoa. Luulen, että jaksan sitten taas paremmin puuhastella Mikaelin kanssa kotona ja kotihommatkaan ei maistu enää niin puulta, kun pääsee töihin tuulettumaan neljänä päivänä viikossa.

"Hieman" ärsyttää, kun kroppa alkoi olemaan jo ihan suht. hyvässä kunnossa alkukesällä ja syömisetkin meni hyvin. -Noh, sitten tuli taas se pirullinen ajatus mieleen, että "Nyt on kesä ja nyt pitää nauttia." Jos tuosta vähän kakkua ja keksiä ja grillimakkaraa." "Äh, ei huvita lähteä tänään salille.." "Vois juoda pari siideriä" Jne, jne.. Siis oikeesti! Nyt ne kakut, keksit ja grillimakkarat on tuossa vyötäröllä, hyvä minä! Vaaka näyttää vain kaksi kiloa plussaa, mutta olen varma että oon onnistunut kadottamaan myös lihasmassaa, joten on sitä läskiä todellisuudessa tullut vähän enemmän. Huoh! Onneksi virheistä voi ottaa opiksi. Olen kadottanut kesän aikana lähes täydellisesti treenimotivaation jonnekkin. Mutta - olen päättänyt löytää sen uudelleen. Maanantaina 18.8 starttaa taas Fitfarmin Superdieetti nettivalmennus ja minä olen niiin mukana! Ajattelin myös kirjoitella tänne hieman fiiliksiä ylös ja jos uskaltaisi myös ottaa tässä viikkojen mittaan kuvia kropasta, niin voisi sitten vertailla ja katsoa, että syntyykö mitään tulosta! Peilikuvallehan ihminen yleensä sokaistuu, eikä välttämättä huomaa edistystä, mutta kuvat ei onneksi valehtele. :) Onko täällä muita jotka osallistuvat Superdieetti-valmennukseen? :)

Vapaalla

On ollut voimat hieman vähissä, kun loppukuusta iski vatsatauti koko perheeseen. Huhhuh. Siitä kun selvittiin, niin osaa taas terveyttä arvostaa ihan eri tavalla!
Viime viikko oli ihana, sillä miehelläni oli viikon talviloma ja meillä oli kerrankin mahdollisuus tehdä rauhassa kelloa kyttäämättä kaikkea kivaa perheenä. <3

Maanantaina lähdettiin pyörähtämään Lappeenrannassa. Vähän shoppailtiin, löysin uudet mustat farkut Vero Modasta sekä käytiin syömässä. Mikael viihtyi hyvin koko reissun ajan, oli hyväntuulinen ja iloinen. Piti äidin kiireisenä ravintolassakin viskomalla leluja lattialle.. :D

Keskiviikkona olikin tän maman vuoro päästä rentoutumaan kunnolla, nimittäin kampaajan tuolissa. Mikael jäi siksi aikaa isukin hellään hoiviin.
Meillä on ollut kampaajani kanssa tammikuusta lähtien vaalennusprosessi käynnissä. Sävystä ei vielä tälläkään kerralla tullut se, mihin pyrin, mutta sehän olikin tiedossa, että hiusten vaalentaminen syvästä tumman ruskeasta blondiin ei käy ihan yhdessä yössä. Ellei sitten halua, että kaikki karvat tippuvat päästä/kuivuvat kokoon.

Tästä..(huom ei oma tukka, vaan pidennykset)

Tähän..

Torstaina vietiin Mikael kahden aikaan vanhemmilleni, mummolle ja papalle yökylään pitkästä aikaa. Käytiin sitten kahdestaan uuden Abc:n avajaisissa kakkukahvilla ja illalla mentiin leffaan katsomaan

Captain America: The Return of the First Avenger. Oli muuten jännä leffa, suosittelen! Perjantaina nukuttiin pitkään, noustiin vasta puolen yhdentoista aikaan aamupäivästä. Syötiin tuhti aamupala ja suunnistettiin yhdessä kuntosalille vetämään tunnin treenit. Treenin jälkeen suihkuun plus pakollinen hiustenlaitto ja meikki, sitten nauttimaan hyvästä ruoasta Rossoon. Nam. Kahdeksan aikoihin illalla haettiin lapsukainen kotiin ja pikkunen kävikin heti untenmaille. Mummolassa oli mennyt tosi kivasti, ruoka sekä uni oli maistunut hyvin ja muu aika olikin sitten leikitty ja hassuteltu. Tämä vapaa tulikin todella tarpeeseen ja tuloksena siitä virkistyneet ja onnelliset vanhemmat. Nyt jaksaa taas ja koti tuntuikin liian hiljaiselta ja rauhalliselta ilman meidän menomiestä. :)

Äitiysloman loppu

Voi talvi minkä teit! Juuri kun olin innoissani kaivanut esiin kevyempää lenkkeilyvaatetta, niin takatalvi iskee! Vai oliko se sittenkin se etukevät mikä pään pisti ihan sekaisin? No, joka tapauksessa, pari pientä kirosanaa livahti suustani, kun lauantaina aamupäivästä avasin ulko-oven ja vastassa oli monta senttiä yöllä satanutta lunta. Leevi päinvastoin nautti lumesta ja pomppi innoissaan moikkaamaan lumitöitä tekevää naapuria. Mikael ei säämuutoksesta pahemmin piitannut, nukahti samantien rattaisiin, kun sen oven avasin. :D

 Onneksi viikonloppuna lämpenee jälleen, toivottavasti pysyvästi tällä kertaa. Kevät on kyllä melkeinpä lempi vuodenaikani, kesä on vielä edessä, luonto heräilee talvihorroksesta pikkuhiljaa ja aurinko lämmittää ihanasti kasvoja. Suu kääntyy hymyyn väkisin aurinkoisella ilmalla, vaikka mitä pieniä murheita olisikin. Auringon valolla on kyllä ihmeellinen vaikutus mielialaan.

Tasan kaksi viikkoa äitiyslomaa jäljellä! Pieni vauvani täyttää kohta jo yhdeksän kuukautta. Ajatella, vastahan me äskettäin pakattiin tuoreina vanhempina pienen pieni nyytti turvakaukaloon ja lähdettiin synnäriltä ajelemaan kotia kohti. :`) Ihan tässä itku tulee, kun miettii sitä hetkeä. Silloin vielä ajattelin ja jännitin, että miten me muka osataan hoitaa pientä vastasyntynyttä? Miten ne edes uskaltaa antaa sen nyytin meille kotiin? Meille, keillä ei ole mitään kokemusta vauvoista. Hyvin ollaan kuitenkin pärjätty, ainakin tähän asti.  Ei ne yhtään liioitelleet, ketkä minulle sanoivat, että vauva-aika menee nopeasti. Nämä kuukaudet ovat vain vilisseet silmissä ohi. Kuukaudet jotka ovat olleet samalla hetkittäin rankkoja, mutta myöskin palkitsevia ja onnen täyteisiä.

Vastasyntynyt nyytti. <3

Sinä saavuit kuin valo huhtikuun,
kaikki muuttui, jäi entinen.
Näen pehmeät kädet ja silmät ja suun.
Olet aarteemme, pikkuinen.

Viikon ikäinen pienimies isin turvallisessa sylissä.

Mitä äitiysloman jälkeen? Olen sopinut työnantajani kanssa, että jään hoitovapaalle elokuun loppuun saakka. Syyskuussa palaan töihin, mutta jatkan osittaisella hoitovapaalla ainakin vuoden verran, ellen jopa kaksi. Teen siis vain neljä päivää viikossa töitä, tasan 30 tuntia. Näin minulla on enemmän aikaa Mikaelille. :)

 Olisin toki halunnut olla kotona kokonaiset kolme vuotta, mutta se ei ole meillä mahdollista. Kotihoidontuki kun nyt vain sattuu olemaan naurettavan pieni. Kesä pystytään kituuttamaan jotenkuten, mutta se on ihan maksimi. Molempien on käytävä töissä, ei siitä pääse mihinkään.

Olemme laittaneet Mikaelin hoitohakemukset menemään, toivottavasti saataisiin siihen jotain selkoa mahdollisimman pian.

 Nämä yhdeksän kuukautta ovat pitäneet sisällään paljon..

Väsymystä ja unta..

 Haukotuksia..

Iloa ja riemua..

Suukkoja ja paljon rakkautta..

 

 Vauhdikasta sirkusta..

 Ensimmäinen joulu yhdessä..

 Ja tietenkin paljon leikkihetkiä..

 

  

 Päivääkään en vaihtaisi pois. <3

Kuivamuonaa ja rakkautta

Huhhuh, hirvee kiire koko ajan, ei ole pahemmin ehtinyt kirjoittamaan! Kalenteri täyttyy koko ajan kaikenlaisesta - Ystävien ja perheen tapaamisesta, jumppaamisesta ja niin edelleen.
Mikaelista on kehkeytynyt kuukauden sisällä tosi vauhdikas pieni mies. Kaksi hammastakin puhkesi lisää tällä viikolla! Valkoisia helmiä on nyt kaikenkaikkiaan kuusi kappaletta. Koko ajan pitää nousta seisomaan tukea vasten ja kontaten mennään paikasta toiseen hyvin sujuvasti. Tänään kun olin hetkeksi kääntänyt selkäni, niin kuulin kolauksen keittiön nurkasta; Mikael oli vetänyt kunnon konttausspurtin olkkarista keittiöön Leevin ruokakupeille. Kielsin häntä ja nostin syliini. Kohta huomasinkin että pieni nyrkki oli täynnä koiran kuivamuonaa. :D

Ei- sana on tullut Mikaelille jo hyvin tutuksi ja reagoi siihen selkeästi välillä. Esimerkiksi kun hän oli menossa teeveen vahvistinta (taas vaihteeksi) räpeltämään ja käsi oli jo ojossa kohti vahvistimen säätönappuloita, niin kielsin häntä sanoen "Ei sinne. Ei saa.", niin Mikael vilkaisi minua, laski kätensä ja lähti toiseen suuntaan. :D

Mukavaa kun pojan kylvetys on helpottunut nyt kun hän on oppinut istumaan itse tukevasti. Oli niin ihanaa toissailtana seurata hänen kylpytouhuja; Roiskutti vettä käsillään niiin innoissaan ja silmät oikein loisti! Nautti selkeästi lämpimästä vedestä. Minäkin kastuin ihan kiitettävästi siinä samalla, mutta sehän ei haitannut ollenkaan. Sydän meinasi taas pakahtua onnesta ja rakkaudesta tuota vauhtiveikkoa kohtaan. <3 Rakastan, rakastan, rakastan.

Leevi on tähän saakka nukkunut yöt meidän sängyssä, mutta nyt siihen on tullut muutos. Viime yönä karvapallomme nukkui olkkarin sohvalla ihan ypöyksin, mutta hyvinhän se sielläkin oli onneksi viihtynyt. :) Parempi näin, koska punkkikausi lähestyy uhkaavasti, ja niitä verenimijöitä en halua yöseurakseni. Ja onhan se muutenkin hygieenisempää näin ja kiva kun sängystä ei löydy koirankarvaa.

 Leevi- vauva vuosi sitten.

 

Olen niin söpö!

Kuvailin eilen Mikaelia, vain osa ensimmäisistä kuvista onnistui, loput olivat enemmän ja vähemmän heilahtaneita, kun menomies ei malttanut pysyä paikoillaan. :D

Kaikki vaatteet H&M.

Vaatelilaukseni H&M:ltä saapui tiistaina. Tajusin vasta tuolloin, pakettia avatessani, että 95% oli vauvanvaatteita ja loput pari hassua vaatekappaletta minulle. Käykö kaikille äideille aina näin? :D

Söpöt tennarit kokoa 20/21.

Vaaka oli unohtunut lattialle.. 

Äiti, mitkä nämä ovat?

Kevät se on tosiaan kuukauden etuajassa tällä kertaa ja minua ei haittaa ollenkaan! Aurinko saisi vaan tosin näyttäytyä hieman enemmän. Joka tapauksessa ihanaa, kun ei tarvitse palella. :)

Ah, olen alkanut luomaan ajatuksia jo kesään ja suunnittelemaan mitä kaikkea kivaa voidaan meidän pienen perheen kanssa tehdä! <3

Onko teillä jo kesää varten paljon suunnitelmia?

  
  

Paino ylös, paino alas

Oma vartalo ja yleensäkkin oma ulkonäkö on jokaiselle varmasti tärkeä. Toki se minkälainen olet sisimmältäsi merkkaa eniten. -Hyvä äiti, puoliso, luotettava ystävä.
Mutta ainakin itse koen, etten pystyisi olemaan tätä kaikkea, jos en tekisi töitä sen eteen, että viihdyn omassa kehossani. Mielestäni kropan hyvinvointi säteilee jokaiseen elämän osa-alueeseen väistämättä.
Sanonta, että pitää oppia ensin rakastamaan itseään, jotta voi sitten rakastaa muita, pitää kyllä varmasti paikkansa.

Itselleni oli kauhistus loppuraskaudessa, kun paino vain nousi ja nousi. Tunsin paisuvani kuin pullataikina. Sormukset ei menneet enää sormiin eikä kengät mahtuneet jalkaan. Kasvonikin olivat niin turvoksissa, että hädintuskin tunnistin itseäni peilistä. Häpesin ulkomuotoani. Olisi tehnyt mieli vetää jätesäkki pään peitoksi kauppareissulla.

Niin, missä se paljon puhuttu raskauden hehku? Eikö nainen ole kauneimmillaan juuri raskausaikana?
No, minä en ainakaan ollut. - Kaikkea muuta. :D

 Tässä lähtötilanne. Taisin ottaa tämän samaisena päivänä, kun kaksi odotettua viivaa pärähti tikkuun. Paino n. 60 kiloa.

Tässä masu rv 19. Keskiraskaudesta osasin nauttia. Potkutkin tuntuivat jo hyvin. <3

Paino oli noussut vasta pari hassua kiloa.

Rv 28. Maaliskuun lopussa vuosi sitten otettu kuva & n. 7 lisäkiloa.

Rv 38, kesäkuun alku. Laskettuun aikaan neljä viikkoa.

Heinäkuun alku. Kolmisen päivää ennen Mikaelin syntymää.

Lähtöpainoni ennen raskautta oli n. 60 kiloa. Pari päivää ennenkuin Mikael syntyi puntari näytti kamalia; 78 kiloa! Loppuraskaudessa ilmestyivät myös pelkäämäni raskausarvet vatsaan. Iho ei vaan kestänyt perässä, vaikka kuinka rasvailin. Ne on ne geenit..

Synnytyksen jälkeen paino lähti nopeasti laskuun. Jälkitarkastuksen jälkeen, joka oli viitisen viikkoa synnytyksen jälkeen, sain lääkäriltä luvan lähteä jumppiin yms. Ja minähän lähdin! Vielä samana päivänä. :D  

Paino oli tuolloin "enää" 65 kiloa, tosin kehonkoostumus oli täysin eri, mitä ennen raskautta.

Joka paikka vain roikkui, sellaista löysää höttöä koko kroppa.

Eli palataanpa sotasuunnitelmaan, jolla aloittelin tätä kroppaprojektia: 

-Herkut pois kokonaan ainakin kuukaudeksi, ja sen jälkeen saa herkutella kohtuudella, kerran kuussa.

-Keittiövaaka käyttöön. Punnitsin kaiken minkä laitoin kurkusta alas. Käytin netistä löytyvää ilmaista kalorilaskuria. Kaloritavoite päivälle oli n. 1600-1700 kcal.
(Enää en laske kaloreita, olen oppinut sopivan annoskoon, enkä jaksa enää mättää ruokaa samaan tahtiin kuin ennen. Ennen söin lähes aina ähkyyn saakka, nyt tunnistan milloin olen kylläinen.)

-Tavallista kotiruokaa. En kieltänyt itseltäni mitään. Nautin mm. pastasta hyvillä mielin.

-Kolme kertaa viikossa jumppaan. Olisin käynyt enemmänkin, mutta kolme kertaa on maksimi, mitä pystytään mieheni kanssa sumplimaan hänen työvuorojensa puitteissa. Minulla on salijäsenyys, johon sisältyy jumpat ja kuntosali. Molemmissa voi siis käydä niin paljon kuin ehtii. :) Kävin etenkin syksyllä paljon bodypumpissa, se on musiikin tahtiin tehtävää voimaharjoittelua, joka haastaa koko kehon ja vahvistaa sitä. Tunti sopii hyvin sekä naisille että miehille ja kaikille, jotka haluavat tehokkaan kokovartalotreenin tunnissa. Koska bodypump on yksinkertaista, on sen aloittaminen helppoa ja tunnin tehokkuuden ansiosta saa nopeasti tuloksia.

-Otin kaiken hyödyn irti vaunulenkkeilystä. Matka piteni ja vauhti kasvoi samaa tahtia kunnon kanssa. Lisämotivaatiota toi se, että Mikael nukkui(nukkuu) parhaiten päikkärit liikkuvissa vaunuissa. :D

 

Säässä kuin säässä..

Leevi nauttii myös lenkkeilystä ja auringosta.

 

Zzzz..

Kaikkein jännintä on ollut huomata, kuinka pitkän tauon jälkeen "herkut" ei enää maistunutkaan mitenkään erityisen hyviltä. "Herkkuihin" minulla ovat lukeutuneet etenkin sipsit ja suklaa. Nykyään ostan niitä kotiin ehkä kerran kuussa - jos silloinkaan. 

 

Joulukuun alku, paino n. 59 kg. 

Tämä kuva napattu eilen. 

Anteeksi todella surkea kuva. Säädin uuden puhelimeni kanssa ja salamakin jäi vahingossa päälle. Oli kiire treenaamaan, niin ehdin vain hätäisesti nappaamaan pari kuvaa. Lupaan jatkossa panostaa enemmän! Vaikka kuvan laatu onkin surkea, niin tästä näkee vähän, mihin on päästy kahdeksassa kuukaudessa. Paino pomppii tällä hetkellä 56 kilon paikkeilla. Siis neljä kiloa vähemmän, kuin ennen raskautta. Mahdun myös kolme numeroa pienempiin housuihin, kuin kahdeksan kuukautta sitten. Se jos mikä on palkitsevaa!

Mielestäni lapsen saaminen ei ole este treenamiselle. -Se on vain järjestelykysymys. Se ei myöskään ole itsekästä tai millään tapaa lapselta pois. Se että äiti pääsee tuulettamaan päätä liikunnan merkeissä ja nauttimaan treenin jälkeisistä endorfiineista -säteilee koko perheeseen. Kun äiti voi hyvin, eli kun keho ja mieli ovat tasapainossa, niin lapsikin voi hyvin. 

Haluan myöskin olla hyvänä esimerkkinä Mikaelille. Lapsi omaksuu huonot niinkuin hyvätkin vanhempiensa elämäntavat. -Ikävä kyllä. 

Lopuksi motivaatiokuvia. :)

Haaveilen itse tällaisesta timmistä ja lihaksikkaasta vartalosta.

 

 

 

Muistetaan kuitenkin, ettei kaikkien tarvitsekaan olla s-kokoa tai lihaksikkaita. Tärkeintä on, että viihtyy omassa kehossaan ja pitää siitä ihmisestä joka katsoo peilistä takaisin. Joka päivä. :)