Neuvolassa

Tänään käytiin 8-kuukautisneuvolassa. Jännitti vähän, kun puolivuotisneuvolassa poitsu vierasti tosi voimakkaasti.. Mutta se osoittautui turhaksi, Mikael oli oma itsensä ja huutokonsertilta säästyttiin. 

Mukava neuvolatätimme otti meidät ensin vastaan, juteltiin niitä näitä ja sitten olikin aika riisua Mikael. Punnitus, mittaus ja päänympärys. 
Tämän jälkeen meidät ohjattiin neuvolalääkärille. Kaikki kunnossa pikkuisella, tosin atooppinen iho hieman kiusana, saatiin nyt perusvoideresepti.

Olimme rattaiden kanssa liikenteessä, kilometrejä kertyi yhteensä n. 11 tällä reissulla.
Kroppa ja mieli kiittää jälleen! Mukavaa oli kävellä aurinkoisessa kevätsäässä ja kuunnella lintujen laulua. Mikael nukkui tyytyväisenä koko kotiintulomatkan ajan ja jatkoi unia vielä kotiin päästyämme. Taisi olla kuitenkin hänelle aika rankka reissu. ;) 

8- kuukautinen Mikael painaa nyt 8,410 kiloa, pituutta löytyy 73,5 cm ja pipo 44 cm.
Osaa kontata(kovaa! :D), istua itse ja uusimpana villityksenä nousee koko ajan tukea vasten seisomaan. Kehitys on ollut hurjaa tässä kuussa. Tällä mamalla on ollut suu auki koko ajan. :D 

Lempipuuhia tällä hetkellä:

- Kävelytuolin kanssa porhaltaminen täysiä ympäri kämppää. Seuraa minua sillä joka paikkaan, jahtaa Leeviä ja koittaa tahallaan ajaa Leevin yli, etenkin silloin kun raukka on ruokakupilla. Leevi on huomannut, että sillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin juosta korvat luimussa pakoon.

Tyytyväinen..

- Leevin lelujen kähveltäminen. Kuinka voi olla mahdollista, että vauvaa kiinnostaa paljon enemmän koiran lelut kuin omansa ja toisinpäin? :D

- Seisomaan nouseminen sohvia vasten. Käy nimittäin jo todella kätevästi!

-Leevin karvoista ja korvista vetely ja kovilla muovileluilla päähän hakkaaminen. Onneksi meidän chihuahua on hyvin kärsivällistä sorttia ja tykkää aivan tajuttomasti Mikaelista. <3 Leevi on aina siellä missä Mikaelkin. Olen varma, että heistä tulee vielä parhaat ystävykset!

-Nauraen pakoon konttaaminen juuri kun pitäisi vaihtaa vaippa tai yrittää pukea..

Hmm... tämä ei tiedä hyvää.. ;D
   

 "Hmm, jos veisin tuon luun.."

Smurffimies

 Leevi ja lempilelu hanhi











   

Hymypoika

Mikael on ollut alusta saakka todella tyytyväinen ja aurinkoinen vauva. Alussa heräsi öisin maksimissaan kolme kertaa syömään, parin kuukauden iästä n. kolmikuukautiseksi kaksi herätystä yössä ja siitä viisi kuukautiseksi mentiin yhdellä yösyönnillä. Meillä ei ole  mitään kokemusta pitkistä unettomista öistä.. Voin vain kuvitella, kuinka rankkaa monilla perheillä on!
Poitsu täyttää maaliskuun alussa täydet kahdeksan kuukautta ja nyt hän nukkuu yöunet klo 20-08, siis kaksitoista tuntia putkeen heräämättä.

 Ihana nousta aina aamulla, kun pinnasängystä kuuluu iloista höpötystä ja kun menen toivottamaan hyvät huomenet ja haen Miksun aamupuurolle, niin kaveri väläyttää aina sellaisen hymyn korvasta korvaan, että olen ihan sulaa vahaa. Paras alku päivälle. :)

Vastasyntynyt sairaalassa.

Syntymämitat: 

-paino: 3132 g

-pituus: 50,5 cm

-pipo: 33,5 

Toinen päivä kotona yhdessä ja väsynyt mama.

 Isin sylissä.

Viisi kuukautta.

Äidin kulta tänään.

Jännityksellä odotan seuraavaa neuvolaa ja etenkin uusia mittoja tästä pienestä auringosta.

Hurjaa huomata, miten päivä päivältä vaan rakastaa enemmän ja enemmän. <3

Alku.

Olen viime kesästä saakka pohtinut blogin perustamista ja nyt vihdoin viimein sain kerättyä rohkeutta kirjoittamiseen. Sain ihanan pojan viime kesänä 4. heinäkuuta ja siitä lähtien aika on kulunut kuin siivillä, köhh lukuunottamatta niitä hetkiä, kun lyhyt pinnani on palanut ja tehnyt mieli miltein heittää takki niskaan, riuhtaista ulko-ovi auki ja juosta vastakkaiseen suuntaan niin pitkälle, kun huono kuntoni olisi suonut. :D      
 
    

            Tässä kuvassa raskauden alkutaipaleelta, rv 11.

..ja viikko ennen Mikaelin syntymää, rv 40 sekä miltein 20 lisäkiloa. :D

Pienen pieni Mikael parin viikon ikäisenä. <3

Eräs viisas ystäväni sanoi ennen Mikaelin syntymää; "Muista, kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja täysin normaaleja tuoreelle äidille." Tämä lausahdus on ollut hyvin lohduttava tässä äidiksi kasvamisen tiellä, sillä etenkin alku oli(ja on edelleen) aikamoista tunteiden vuoristorataa ja sen tunsi nahoissaan myös ikävä kyllä rakas mieheni. Onneksi se näköjään kuitenkin rakastaa minua kaikesta kiukuttelusta huolimatta edelleen. :) 

Uskon syvästi, etten ole ainut äiti, jolle tämä eämänmuutos on tuottanut pieniä hankaluuksia, vaikkakin lapsi oli hyvin toivottu ja odotettu sekä hyvin rakas sieltä pienestä pavusta saakka.

Pari asiaa joita olen tänään pohtinut:

-Ensinnäkin, miksi kukaan ei varoittanut siitä, kuinka kamalalta ja vieraalta se oma vartalo näyttää ja tuntuu raskauden ja synnytyksen jälkeen! Jonkunnäköistä shokkihoitoa olisi pitänyt saada joltain neuvolan opetusdvd:ltä jo alkuraskaudesta lähtien.. Huhhuh. Lisätään tähän vielä ne ihanaakin ihanammat mammahormonit, niin soppa on valmis.

-Miksi aika kuluu näin nopeasti vauvan syntymän jälkeen? Raskaana aika vaan mateli eteenpäin, sitä odotti niin malttamattomana, että milloin saa käärön syliin. Nyt heräsin siihen todellisuuteen, että Mikael täyttää kohta jo kahdeksan kuukautta(!) ja äitiyslomaani on jäljellä enää n. kuukausi. Pakko alkaa kohta suunnittelemaan jo yksivuotissyntymäpäiviä?

 Tuttua muillekkin?

Tervetuloa meidän matkaan! Tästä se lähtee!